Jo 1960-luvun lopulta sooloartistina vaikuttanut, useita menestyksiä jo vuoteen 1977 mennessä saanut “Reetu” oli ensi kertaa jo vähän aiemmin Kassun kanssa tekemisissä suositeltuaan häntä Finnlevyssä, jousillekin sovituksia tekevänä lupauksena. Tälle, Paul Fagerlundin tuottamalle ja pääosin muuten sovittamalle, artistin albumille Kassu teki muutaman “arrin” nyös, lähinnä käännöskappaleiden ollessa kyseessä. Toivo Kärki, yksi Kassun erityisiä esikuvia ja neuvonantajia, oli säveltänyt levylle laulun Ohimennen vain ja säveltäjä oli tarkkana, että bassolinja on ja pysyy.
Muusikkoryhmä Halosen sovittamilla ja johtamilla taltioinneilla oli reilunlainen. Rytmistä vastasivat ensi kertoja sessioillaan mukana olleet kitaristit Juha Björninen (jonka kanssa yhteistyö kesti erityisen pitkään, myös yhdessä lauluja tehden, Kassun oikeaksi kädekseen nimittämä työtoveri) ja viimeisessä Islanders-kokoonpanossa mukana ollut Janne Louhivuori. Bassoa soitti näillä taltioinneilla 1990-luvun puolivälissäkin vielä Kassun sessioilla mukana ollut, edellämainittujen nimien lailla myös live-esiintymisiä kanssaan tehnyt Heikki “Häkä” Virtanen. Rummuissa oli Roope Koistinen. Pitkän uran jo tuohon mennessä tehnyt kosketinsoittaja Esa Katajavuori hoiti tuota tonttia yhdessä kapellimestari Halosen kanssa. Puhallinsoittimia soittivat Mircea Stan, Pentti Lahti, Simo Salminen ja Markku Johansson. Jousiryhmän jäseniä olivat Helsingin Kaupunginorkesterista paljon lainatut: Jorma Ylönen, Seppo Rautasuo, Mikko Pesonen, Heikki Hämäläinen, Mauri Pietikäinen ja Kari Lindstedt. Taustakuorossa vaikuttivat lisäksi Irma Tapio, Irina Milan ja Kai Lind.
Ks. ko., Halosen tekemien kappaleiden tekijätiedot ym. infoa ohessa:https://wp.me/s4KpFx-1977
Muita julkaisuja joille esityksiä on sisällytetty löytyy erityisesti täältä haulla:https://kansalliskirjasto.finna.fi/
Esittäjätietojen lähteet sekä artistin taustaa yms.: taiteilijoiden henk.koht.levytysluettelot (Gramex), Harva meistä on Frederik- teos (toim. Ilkka Sysimetsä & Tommi Pietarinen), Kassu Halonen – Maailma on kaunis- teos (toim. Tommi Saarela)
Äänitteitä on kuunneltavissa suoratoistopalveluissa kuten Spotify https://www.spotify.com/fi/ , Youtube https://www.youtube.com ja Deezer https://www.deezer.com .
Clearing information for the people with no Finnish skills about the main contents of the article: http://wp.me/p46kxM-a71